sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Stressaajan herpes

Minua on vaivannut ihan lapsuudesta saakka herpes, joka aiheuttaa joko yhden isomman rakkulan tai rykelmän pieniä rakkuloita. Yleensä herpes vielä ilmestyy niihin samoihin paikkoihin missä ne ovat ennenkin oireilleet. Stressi saa rakkulat innostumaan ja tavanomaiset lääkevoiteet herpeksen hoitoon, kuten Zovirax ja Vectavir, ovat oikeastaan yhtä tyhjän kanssa. Teepuuöljy on saattanut helpottaa rakkulan parantumista vähän, mutta monesti olen tahallani puhkaissut rakkulan tai rakkula on itse puhjennut, jolloin ruven paraneminen kestää kauemmin kuin herpesrakkulan oireily yhteensä.

Rakkulan kihelmöintiä ja parantumista on auttanut paljon enemmän Quantum Health Super Lysine + Cold Sore Treatment -voide/huulirasva, jota voi huoletta levittää koko huulien alueelle, koska luonnonmukainen voide ei sisällä mitään lääkeaineita, kuten nuo yllämainitut tavanomaiset herpeslääkevoiteet. Voide kosteuttaa mukavasti, eikä se oli liian rasvainen, öljyinen tai kuiva, että voide katoaisi nopeasti huulilta tai tuntuisi jäykän nahkealta.



Kaikkein parasta kuitenkin on se, että voide oikeasti nopeuttaa herpeksen paranemista. Nyt ei stessi ja sen aiheuttamat herpesrakkulat hirvitä niin paljon kuin ennen, kun tietää herpeksen parantuvan nopeammin kuin muilla konsteilla ja tuotteilla =) .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti