maanantai 18. huhtikuuta 2011

Paista, aurinko, paista!

Olen käyttänyt jo useana kesänä Lovea Bio -merkkistä, ranskalaista aurinkosuojavoidetta. Tänä vuonna aion kokeilla myös iHerbin valikoimaa ihan vain mielenkiinnosta, koska olen tykännyt tuosta Lovea Biosta todella paljon, eikä minulla ole tarvetta löytää parempaa aurinkosuojavoidetta. Olen ostanut lasten hajusteetonta voidetta suojakertoimella 30 ja se onkin riittänyt oikein mainiosti sekä kotimaassa että päiväntasaajan maisemissa.

Lovealla on "tavallisiakin" aurinkovoiteita, ja vain tuo Lovea Bio -sarja sisältää tuotteita, joissa ei ole käytetty mineraaliöljyä, silikoneja tai kemiallisia suojia kuten tavallisissa voiteissa. Lovea Bio -tuotteissa aurinkosuojina toimivat fysikaaliset suojat, eli sinkkioksidi ja titaanidioksidi. Kannattaa siis olla tarkkana, että ostaa juuri Lovea Bio -sarjaa, jos haluaa ostaa Lovea-merkkisen luonnonmukaisen aurinkosuojavoiteen.

Koska voiteen suojaavat ainesosat ovat fysikaalisia, voide on tietenkin ihan valkoista ja voidetta iholle levitettäessä iho näyttää harmaalta. Olen ratkaissut tämän ikävän haamuefektin niin, että lurautan voidepurkkiin hieman tyrniöljyä, jonka voimakas oranssi väri antaa valkoiselle voiteelle hiukan keltaista sävyä. Näin voide ei enää näykään iholla valkoisena kerroksena, vaan keltainen voide sulautuu ihoon paremmin.

Ainoa huono puoli tuossa Lovea Bio SPF30 -voiteessa on se, että se pysyy iholla vähän turhankin hyvin ja voiteen huolellinen pois peseminen vaatii vähän normaalia enemmän vaivaa. Itse pesen voiteen pois niin, että kuorin ihon ensin öljy-sokeri-seoksella, jonka jälkeen pesen ihon Nubian Heritagen suihkusaippualla. Ihoa ei välttämättä tarvitse kosteuttaa erillisellä kosteusvoiteella enää pesun jälkeen, koska kuorintaseoksen öljy kosteuttaa ihoa, vaikka ylimääräisen öljyn peseekin pois. Mutta koska voide on niin hyvin iholla pysyvä, veden kanssa läträämisestä ei tarvitse olla niin huolissaan, eikä voide tunnu tuppaavan valumaankaan, joten hikoiluakaan ei tarvitse pelätä.

Keväisin ja kesäisin käytän meikin alla Kimberly Sayer Ultra Light Facial Moisturiser SPF25 -päivävoidetta. Tämäkin voide suojaa ihoa fysikaalisin suojin, mutta kevyen koostumuksensa takia se ei tee kasvoja valkoisiksi. Voide on suunniteltu rasvoittuvalle iholle ja siksi se onkin todella hyvä aurinkosuojallinen päivävoide seka- ja rasvaiselle iholle. Voide on kevyttä ja se imeytyy helposti, eikä jätä ihoa rasvaisen tai öljyisen oloiseksi. Keveytensä ansiosta se ei myöskään tuki ihoa. Lisäsuojaa iholle tuo myös käyttämäni mineraalimeikkipuuteri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti