keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kysy melkein mitä vain

Vanha kysy mitä vain -postaus on kommentteineen niin pitkä, että oli aika tehdä uusi kyselypalsta.

Toivomuksesta teen tällaisen Kysy Elleniltä -palstan, jossa voi tosiaan kysyä melkein mitä tahansa. En välttämättä tiedä vastausta, mutta yritän ainakin etsiä. Kannattaa kuitenkin huomata, että vastaukseni ovat mielipiteitäni, enkä todellakaan ole kauneus- tai terveysalan ammattilainen, pelkkä hius- ja kauneushörhö =) .

Eli kysykää kysymyksiänne kommenteissa ja vastaan sitten sinne, tai teen erillisen kirjoituksen asiasta, jos asiaa tuntuu olevan liikaa tai asia kiinnostaa enemmänkin.

Vanha kyselyketju vastauksineen on edelleen näkyvillä.

103 kommenttia:

  1. Kuinka monta lisäravinnetta otat päivässä kun tuntuu että otat niitä ihan mahdottomasti (postauksien perusteella)?

    Ovatko ne oikeasti, näkyvästi mielestäsi vaikuttaneet, itse kun en noin puolentoista vuoden käytön jälkeen huomaa sanottavanpaa eroa, paitsi hiuksissa kun luomua laittanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kokeilen paljon erilaisia lisäravinteita muutaman kapselin tai yhden putelin verran. Jostain valmisteista saattaa tulla heti inhottavia sivuvaikutuksia (esim. B5-vitamiini lisäsi nälän tunnetta ihan pöljänä), joten kokeilut loppuvat todella lyhyeen. Yleensä syön putelin loppuun, ja jos en huomaa mitään näkyviä vaikutuksia, niin en osta tuotetta enää uudelleen. Monia tuotteita otan vain tiettynä ajankohtana ja tiettyyn tarkoitukseen, enkä syö niitä jatkuvasti, esim. yerma matea treenipäivinä, kaakaokapseleita piristykseksi.

      Voin kyllä sanoa, että nykyisen rutiinini valmisteet vaikuttavat ihan selkeästi joko ihoon, hiuksiin, kynsiin, ripsiin, ruokahaluun, hengitysteiden tukkoisuuteen, yleiseen hyvinvointiin, virkeyteen jne.

      Poista
  2. Miksi monet luonnonmukaisiksi mainitsemasi shampoot ja hoitoaineet sisältävät kuitenkin hiuksiin kerääntyvää ja niin ollen haitallista silikonia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos iHerbistä ostamieni sampoiden ja hoitoaineiden INCI-listoja ei ole muutettu, niin mielestäni missään iHerbistä ostamissani tuotteissa ei ole silikonia, sillä vältän silikonia kaikessa kosmetiikassani. Sen tiedän, että eräässä pitkässä tuotesuosituslistassani on tuotteita, joissa on silikonia, mutta ne eivät olekaan luonnonmukaisia tuotteita, vaan ovat kampaamotuotteita. Voisitko antaa tuote-esimerkin?

      Poista
  3. Ekaksikin kiitos tosi paljon hyödyllisestä blogistasi ja siitä, että jaksat ahkerasti vastailla kysymyksiin :)

    Katsotaan jos osaisit auttaa mua mun ongelman kanssa :) Mulla on siis kasvoissa herkkä sekaiho. T-alue on vähän rasvaisuuteen taipuva, kun taas poskialue on herkkä normaali/kuiva. Oon tyytyväinen mun poskialuees ihon kuntoon, siinä ei oo mitään ongelmaa. T-alueeni on kanssa suht ok, mutta kuitenkin aika "epätasainen" ja siinä on paljon mustapäitä (tai vastaavia pieniä "ihonsisäisiä" ongelmia). Mitä suosittelisit tähän ongelmaan?

    Olen pitkän etsinnän jälkeen löytänyt itselleni sopivan puhdistusvaahdon ja kosteusrasvat, jotka jättävät "tasapainoisen" ja hyvän tunteen iholleni, mutta pitäisikö sittenkin olla jotain muuta, että iho-ongelmat katoaisi täysin? Kuorin ihoani noin kerran kahdessa viikossa ja käytän yhtä usein erityisesti nenälleni ja otsalleni sellaisia Nivea clear-up strips -tarroja, jotka laitetaan iholle ja revitään n. 10 min päästä, jolloin mustapäät lähtevät todella hyvin. Se auttaa kuitenkin vain väliaikaisesti.

    Ideoita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinkkinen kysymys, varsinkin kun jo kerran kuorit ihoasi ja käytät niitä mustapäitä irrottavia lappusiakin. Oletko kokeillut kuoria pelkkää T-aluetta useammin kuin kerran kahdessa viikossa? Jos hieman useammin tehty kuorinta auttaisi mustapäihin enemmän. Kokeilepa kuoria T-aluetta vaikka joka toinen päivä.

      Mie painin myös mustapääongelman kanssa, enkä valitettavasti ole vielä löytänyt sellaisia tuotteita ja rutiineja, jotka tehoaisivat mustapäihin niin, että ne häviäisivät kokonaan :( .

      Poista
    2. Okei! Kokeilen kuoria useammin. Muutenkin saattaa joskus olla yli kahdenkin viikon tauko, etten kuori, kun se vain unohtuu.. Osaisitko suositella jotain hyvää kuorinta-ainetta? Vanha on lopuillaan eikä se tuntunut kovin tehokkaalta. :)

      Poista
    3. Minulla on tätä tehokasta ja selvästi toimivaa kuorinta-ainetta: http://www.iherb.com/Derma-E-Microdermabrasion-Scrub-Exfoliant-2-oz-56-g/14997

      Poista
    4. Voi kiitos tosi paljon vinkkauksesta ja kiitos muutenkin avusta! =)

      Poista
  4. Hei taas Ellen!

    Kysyisin suosituksia kynsien vahvistamiseen, kun sytostaatti- ja sädehoidot ovat kuluttaneet kynsiä. Tähän mennessä on pärjätty ihan aluslakka-kynsilakka-linjalla sekä kalsium-lisällä, mutta jotain muutakin voisi yrittää. Mitä suosittelisit?

    Yst. terv. Miss M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas Miss M. =)

      Siepä olet kokenut/koet hurjia!

      Voisit kokeilla kynsien vahvistamiseen vahvaa silica-valmistetta: http://www.iherb.com/Abkit-Body-Essential-Silica-Caps-with-Calcium-90-VCaps/10186 Siinä on mukana myös hieman lisää kalsiumia, joten huomioi se nykyisen kalsiumlisäsi kanssa. Jos haluat päästä nopeasti alkuun, niin marketeista, luontaistuotekaupoista ja apteekeista löytyy tablettimuotoinen vahva silicavalmiste nimeltään Piimax C + biotiini, jossa kolmen tabletin päivittäisannoksella saa hurjat 780 mg silicaa, eli piimaata. Hintakaan ei ole paha ja tuolla saat oikein kunnon alun silicalla kynsien vahvistamiseen.

      Voisit myös öljytä kynsiäsi jollain luonnonöljyllä silloin, kun sinulla ei ole lakkaa kynsissä. Kynsien ja kynsinauhojen sekä -vallien öljyäminen saattaa myös vahvistaa kynsiä.

      Poista
  5. Ellen, onko mitenkään mahdollista että nuuskisit Iherbin valikoimista samanlaisen tuotteen tai ainakin lähellä olevan kuin Proargi9+ (eli siinä on arginiini ja L-sitrulliini). Tuo Proargi9+ löytyy Kauneusterapiasivulta netistä ja sitä kehutaan niin kovasti että se nuohoaa verisuonet puhtaaksi eikä enää tarvitse tukisukkia eikä mitään. Ja verenkierto paranee joka suhteessa. Yritin etsiä Iherbin sivuilta mutta enlantini ei riitä siihen että löytäisin vastaavan tuotteen. (Proargia mainostetaan että se on kasviperäinen ja vaikuttaa tehokkaammin kuin eläinperäiset. L-sitrulliinista suomenkielisillä sivuilla sanotaan että sillä on laajentava vaikutus arginiinin kanssa verisuoniin. Kyselin tätä samaa asiaa jo tuolla Plazan Iherb palstalla mutta tosiaan jos mitenkään voisit auttaa niin olisi kiva. Varmaan moni muukin kiinnostuisi tästä. Marjastaja53

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vastaavaa tuotetta ei iHerbissä ole, mutta arginiinia ja sitrulliinia sisältäviä valmisteita on useita.

      Arginiini-sitrulliinikapseleita: http://www.iherb.com/Now-Foods-Arginine-Citrulline-500-250-120-Capsules/16279

      Sitrulliinijauhe: http://www.iherb.com/Now-Foods-L-Citrulline-100-Pure-Powder-4-oz-113-g/15501

      Arginiinijauhe: http://www.iherb.com/Now-Foods-L-Arginine-Powder-1-lb-454-g/369

      Poista
  6. Lisäystä tuohon edelliseen vielä että hinta on niin hurja tuolla Proargi9+ että noin 80 euroa tuo purkki joten halvemmalle olisi kysyntää. Marjastaja53

    VastaaPoista
  7. Mill Creek, Keratin Shampoo,
    Toxic nauseous scent, NOT natural!! A complete disappointment! March 08, 2009
    I've been looking for decades for a "natural" keratin shampoo. With "Hydrolyzed Keratin & Panthenol" as first ingredients, it should have been amazing. It's the opposite! This touts itself as "natural & organic" and is anything but! I have MCS and the toxic scent is overpowering, and obviously chemical, not "botanical". I ended up with very red eyes and the toxic scent lingers long after shampooing! I used this with a similar chemical/over-fragranced Mill Creek conditioner. Negative experience while using. After hair dried, several hours after the toxic scent subsided, it was soft and nice looking but overall this is a very chemical & toxic shampoo is not worth it for someone with MCS!

    VastaaPoista
  8. Oletko samaa mieltä Mill Creekin Keratin Shampoosta?

    VastaaPoista
  9. Mill Creek, Biotin Conditioner,
    Toxic, chemical scent burns my eyes, does NOT detangle! Definitely NOT natural! March 26, 2009
    CONS: This conditioner has a very strong, overpowering mint scent that is NOT natural. It's a fragrance oil like those used in air fresheners A lot of the ingredients on the label are not natural yet this is touted as "natural & organic"! This is VERY DECEPTIVE! Only 2 ingredients are labeled as "organic". Has 3 kinds of alcohols and that dries out hair. I have MCS so using this product deceptively labeled as "natural" & "organic" was very hard on me and a real disappointment. I ended up with very red eyes (product never got in my eyes). It completely failed to detangle my very long, coarse hair and detangling is the MAIN reason I use a conditioner. PROS: Very cheap (= loaded with synthetic chemicals?) Has biotin, panthenol, keratin & collagen. This did leave my thinning hair volumized, looking thick and feeling very soft. It also had an overall better appearance. CONCLUSION: If you have MCS (multiple chemical sensitivities) you most likely won't be able to stand the toxic scent. I give it 2 stars for the benefits but too much alcohol and nauseous scent make this item not worth it! ~~Let's hope the company will remove all the toxic ingredients.

    VastaaPoista
  10. Entäs Mill Creek, Biotin Conditioner,
    Oletko tilannut näitä tuotteita? uskaltaako tilata?

    VastaaPoista
  11. Tässä tällaisen tavallisen kaduntallaajan mielipide Mill Creekeistä: Minulla on ollut käytössä sekä Mill Creek, Keratin Shampoo että Mill Creek, Keratin Conditioner. Hintaansa nähden mielestäni hyvin päteviä tuotteita! Tuoksut ovat toisaan melko voimakkaat (itse en osaa tuomita epä-luonnollisiksi). Keratin Conditioner on rakennepaikkaava hoito, jonka jälkeen hiukset on kuohkeat, mutta joskus vähän kuivakat. Olen käyttänyt valillä kosteuttavaa hoitoa tai laittanut hiuksiin jätettävää kosteuttavaa hoitoainetta.

    Mill Creek, Biotin Shampoo + Conditioner odottelee miehen kaapissa käyttöönottoa.

    Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
  12. Mill Creekin tuotteet voisivat olla kyllä vieläkin parempia INCI-listoiltaan, tai siis luonnollisempia. Tuotteiden tuoksut ovat kyllä voimakkaita, mutta en mie niitä nyt haukkuisi myrkyllisiksi. Kaikilla on tietenkin omat mieltymyksensä tuoksujen suhteen, jotkut tykkäävät yhdestä, kun toiset taas jostain muusta. Lisäksi erilaiset hajusteyliherkkyydet nyt ovat asia erikseen ja jos niistä kärsii, niin kannattaa pitäytyä ihan hajuttomissa ja hajusteettomissa tuotteissa.

    Itse olen kokeillut vain Mill Creekin keratiini- ja jojobahoitista, ja jojobahoitiksen pistin kiertoon sen mummomaisen puuterisen tuoksun takia. Keratiinihoitis tuoksuu mielestäni erittäin miellyttältä, kukkaisen/karkkisen makealta. Rekun jälkeen hiukset ovat kuohkeat, jämäkät ja kiiltävät niin kuin rekun jälkeen pitäisikin olla. Hinta-laatusuhde on mielestäni hyvä.

    Jos haluaa kokeilla vieläkin luonnonmukaisemmalla INCI:llä varustettua rekkua, niin tämä tuote on kokeilun arvoinen: http://www.iherb.com/EO-Products-Keratin-Conditioner-Sulfate-Free-Coconut-Hibiscus-8-4-fl-oz-250-ml/39366

    Tuolla ei tule niin sileää ja kiiltävää lopputulosta kuin Mill Creekin rekulla, mutta INCI on mielestäni parempi/luonnonmukaisempi. Jos vain pääsee yli tuotteen lääkemäisestä kookoksen tuoksusta, niin EO:n rekku on myös hyvä keratiinihoitis.

    VastaaPoista
  13. Heipä hei!
    Muistan lukeneeni blogistasi joskus hiusten vahvistamiseen/lähtemisen estämiseen tarkoitetuista ravintolisistä. Niinpä tilasin iHerbistä Country Life´in Maxi-Hair, MSM 1000mg ja Biotin 5mg.

    Ongelmani ovat hiusten oheneminen ja lähteminen. Kynnet ovat kuitenkin vahvat, eikä iho-ongelmia ole.
    Oletko itse saanut apua hiusongelmiin joistakin ja mistä ravintolisistä?
    Riittävätkö nuo mainitsemani pillerit, vai tarvitaanko jotain muuta? Biotiini ja MSM ovat minulle uusia, muita muita valmisteita olen kokeillut, mm. silicaa.

    Mikä muuten on se valmiste, josta mainitsit tuolla ylempänä, josta olet saanut apua ripsille?
    Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silicasta on ollut eniten apua minulle: se on vahvistanut kasvavia hiuksia ja selvästi pidentänyt ripsiä. MSM pitää hiukset päässä, samoin rauta, jos on raudanpuutetta. Biotiini nopeuttaa hiustenkasvua, jos on puutetta biotiinista. Hiuksien vahvistamiseen ja hiustenlähdön estämiseen voi kokeilla myös saw palmettoa kuureittain, mutta ei jatkuvassa käytössä (http://www.iherb.com/Doctor-s-Best-Best-Saw-Palmetto-Standardized-Extract-320-mg-60-Softgels/24?rcode=VEL476) ja laadukasta E-vitamiinia (http://www.iherb.com/A-C-Grace-Company-Unique-E-120-Softgels/8294?rcode=VEL476).

      Jos erilaisista valmisteista ei ole apua, niin kannattaa tosiaan käydä lääkärillä mittauttamassa kilpirauhasarvot niin kuin joku tuossa jo sinulle vinkkasikin. Hormoneista tai geeneistä johtuvaan hiustenlähtöön ja/tai ohenemiseen on valitettavasti hankala saada apua luontaistuotteista ja lisäksi naisten kohdalla edes lääkkeistä.

      Poista
    2. Kiitos Ellen! Taidan lisätä tähän arsenaaliin silican, ehkä en käyttänyt sitä tarpeeksi kauan aikoinaan, että tuloksia olisi alkanut näkyä.

      Poista
  14. Tiina
    Kannattaa tarkistaa kilpirauhasarvot jos niissä vikaa eivät pillerit auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle paljon vinkistäsi, enpä ole tuota asiaa tiennytkään aiemmin.

      Poista
    2. Kiitos sinulle vinkistä!
      Tuosta mahdollisuudesta en ollutkaan aiemmin tietoinen!

      Poista
  15. Kiitos kivasta blogista!
    Kun olet hardcore-iHerbisti.. Montako pakettia sinulla on jäänyt matkan aikana välille? Tilasin paketin toukokuun alussa ja edelleen odottelen.. onkohan kyse jo meneteystä toimituksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt 148 tilausta ja vain yksi noista tilauksista on jäänyt kokonaan saapumatta. Ei kannata siis vielä huolestua, sillä valitettavasti joskus pakettien saapuminen saattaa kestää melkein kolmisen kuukautta.

      Poista
  16. Mitä lisäravinteita tms. suosittelisit, jos tahtoo lopettaa akneen käytetyt e-pillerit ja koittaa pitää mahdollisen finnien räjähtämisen mahdollisimman pienenä?

    Tällä hetkellä olen lueskellut lähinnä laktoferriinistä, mutta usein suositellaan myös silicaa, pantoneenihappoa (B5) ja niasiinia sekä flaxseed oilia. Ovatko nuo toimivia valmisteita, osaatko suositella muita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laktoferriiniä kannattaa ehdottomasti syödä ja kannattaa ottaa sitä 750 mg:a muutaman kuukauden ainakin ja sitten vähentää annostusta tarpeen mukaan. Pantoteenihappoa voit myös kokeilla ihan reiluilla annoksilla, B5-vitamiini tosiaan vähentää ihon rasvaisuutta. Yksi hyvä lisäravinne ihon peäpuhtauksien taltuttamiseen on sinkki, jota kannattaa syödä ainakin 50 mg:a. Silican en ole havainnut vähentävän ihon epäpuhtauksia, niasiinia ja pellavansiemenöljyä en ole kokeillutkaan ihon ongelmiin. Jotkut ovat huomanneet, että runsaat määrät laadukasta kalaöljyä saattavat helpottaa aknea, mutta itse en ole tällaista havainnut.

      Poista
    2. Piihappogeeli eli nestemäinen silica ainakin itselläni auttaa hormonaaliseen akneen.

      Poista
    3. Onko Colostrum samaa ainetta kuin laktoferriini, kun pomppaa jokaisella haulla iHerbistä vastaan?

      Lentopossunen: käytätkö siis silicaa nestemäisenä sisäisesti vai ulkoisesti? mistä sitä hankit?

      Poista
    4. Colostrum tarkoittaa ternimaitoa ja ternimaito sisältää laktoferriiniä. Kannattaa hankkia puhdasta laktoferriiniä, eikä vain pelkkää ternimaitovalmistetta, niin saa suuremman annoksen laktoferriiniä taisteluun ihon epäpuhtauksia vastaan.

      Nestemäistä silicaa kaytetään mielestäni sisäisesti ja sitä löytyy iHerbistäkin: http://www.iherb.com/Naka-Herbs-Vitamins-Ltd-Hubner-Original-Silica-Gel-17-fl-oz-500-ml/24234 Ei ole ilmeisesti mitään miellyttävästi nautittavaa geelimäisen ja hiekkamaisen koostumuksensa takia.

      Poista
  17. Mikähän mahtaisi olla paras ihonhoitorutiini kosteusköyhälle sekaiholle. Muutama näppy ilmestyy aina silloin tällöin suunympärykseen ja iho on muuten pintakuiva t-alueelta.
    Mieluusti haluaisin suosituksia mahdollisimman luonnonmukaisista tuotteista joissa ei ole turhia silikoneja parabeeneja yms.Kiitos jo etukäteen! MAhtava blogi jonka vasta löysin ja innolla odotan uusia postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putsariksi hellävarainen, mutta tehokas: www.iherb.com/Desert-Essence-Gentle-Nourishing-Organic-Cleanser-Dry-Sensitive-Skin-6-7-fl-oz-195-ml/24157?rcode=VEL476

      Kasvovedeksi kosteuttava ja rauhoittava: www.iherb.com/Derma-E-Pycnogenol-Facial-Toner-Fragrance-Free-6-fl-oz-175-ml/17819?rcode=VEL476

      Päivävoiteeksi hyaluronihappoa sisältävää kevyttä voidetta: www.iherb.com/Devita-Solar-Protective-Moisturizer-SPF-30-2-5-oz-75-ml/21363?rcode=VEL476

      Yöksi hyaluronihappoa sisältävää seerumia: www.iherb.com/Nature-s-Way-Hydraplenish-Hyaluronic-Acid-Serum-Plus-Vitamin-C-1-fl-oz-30-ml/23583?rcode=VEL476

      Poista
  18. Kiitos Ellen kaikista vastauksistasi. Käyn usein lukemassa vielä vanhojakin uudestaan. Voisitko antaa vinkkiä cuperosa iholle puhdistusaineeksi, mielellään ei voidemainen vaan vaahto tai muu kevyempi juttu. Sellainen olisi tarpeen. Lisäksi jätin tuonne Plazan palstallekin lisäkysymyksen siitä L-sitrulliinista koskien sitä että mikä ero on L-sitrulliinilla ja sitrulliinimalaatilla. Netissä puhutaan noista tutkimuksista sitrulliinimalaatilla ja antamassasi Now Foodsin tuotteessa puhutaan ainoastaan että free form. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Jos tiedät niin kerro ja tilaan sitten. terv. Marjastaja53

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ainakin olisi edullinen ja vaahdon muodossa pullosta tuleva kasvoputsari: http://www.iherb.com/Orjene-Organics-CoQ10-Olive-Vitale-Foaming-Face-Wash-with-Lipoic-Acid-7-fl-oz-200-ml/6753

      L-sitrulliinia ei ole sidottu mihinkään ja sitrulliinimalaatissa l-sitrulliini on sidottu omenahappoon. Käytännön eroa ei taida juurikaan olla. Tässä olisi sitrulliinimalaattijauhe: http://www.iherb.com/Primaforce-Citrulline-Malate-2000-mg-200-g/25344

      Poista
  19. Moikka!

    Mikä on painavin paketti jonka olet iHerbistä tilannut? Mietin tässä, että onkohan kannattavaa tilata sieltä yli 4kg:n painosta pesuaineita, kun postikulut nousevat lähes 40 dollariin. (Samat eläinkokeettomat Methodin pesuaineet maksavat Stockalla lähes 3 kertaa enemmän).

    Onko sinulla ollut tullin kanssa ongelmia ikinä?
    Toivoisin neuvoja siis suurempiin tilauksiin. :)

    Kiitos hienosta blogista!

    - Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria. Kiva, että pidät blogistani :) .

      En ole koskaan tilannut niin painavia paketteja, että olisin joutunut valitsemaan muun kuin sen halvimman postituksen. En vain raaski maksaa paljon postituksesta. Lisäksi täytyy ottaa huomioon myös paketin arvon raja, jonka jälkeen täytyy alkaa maksaa tullimaksuja ja alvia. Mielestäni on halvempaa tehdä useampi kevyempi tilaus kuin yksi iso tilaus kalliilla kuriiripostituksella.

      Minulla ei ole ollut tullin kanssa ongelmia iHerbistä tilatessa, mutta olen kyllä joutunut muista ulkomaan ostoksista maksamaan useasti tullit ja alvit.

      Poista
  20. Maria
    Saahan Methodin pesuaineita muualtakin suomesta kuin Stockalta :/

    VastaaPoista
  21. Mitä mieltä olet Priorin hiusravinteesta, toimiiko oikeasti hiustenkasvatuksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surkeisiin ainesosiinsa nähden Priorin on kallis hiuslisäravinne ja parempia tuloksia saa varmasti aikaan halvemmillakin tuotteilla.

      Poista
  22. Kyselisin vielä Laktoferrinistä,miten se on vaikuttanut ihoosi?
    Tuliko sinulle ns. pahenemisvaihetta aloitettuasi käytön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laktoferriini ei aiheuttanut ainakaan minulle mitään ihon pahenemisvaihetta. Se alkoi toimia ihon epäpuhtauksia vähentäen ihan selvästi jonkun ajan kuluttua, kun otin 750 mg:a päivässä kolmeen annokseen jaettuna. Laktoferriini on selvästi vähentänyt finnien muodostumista kasvojen, dekolteen ja selän ihossa.

      Poista
  23. Toivottavasti Ellen et kyllästy näihin kaikkiin kyselemisiin. Tosi hyviä vinkkejä olet antanutkin. Mutta oletko huomannut löytyykö Iherbiltä hyaluronihappopuikkoja samanlaisia kuin meillä Suomessa emättimen kuivuuteen. Jos olisi niin olisi huippujuttu. Kun meillähän halvimmatkin maksavat muutaman kappaleen pakkaus melkein 20 ekeä. Eikä niitä edes luontaiskaupoista saa täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt hyaluronihappoa sisältäviä puikkoja emättimen kuivuuteen, mutta joitain kosteutta antavia valmisteita kylläkin. Voisiko näistä olla apua?

      http://www.iherb.com/Life-Flo-Health-Lubri-Care-Personal-Lubricant-Woman-s-Wellness-10-Ovules-078-oz-2-2-g-Per-Ovule/29798

      http://www.iherb.com/Carlson-Labs-Key-E-Suppositories-with-Natural-Vitamin-E-24-Soothing-Inserts/2787

      http://www.iherb.com/WiseWays-Herbals-LLC-Meno-Moist-Suppositories-12-Pack-4-5-oz-2-5-ml-Each/25647

      Poista
  24. Olisiko sinulla jotain neuvoa millä nopeasti rasvoittuvia hiuksia kannattaisi hoitaa? Eli millä rasvoittumisen saisi kuriin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvoittuvien hiusten kuriin saamiseksi kannattaa kokeilla olisiko pesuvälin pidentämisestä hyötyä. Samoin kannattaa kiinnittää huomiota millaisella sampoolla pesee hiuksia, sillä liian voimakkaasti pesevä sampoo vain lisää rasvoittumista. Sulfaatiton sampoo on hellävarainen päänahalle sekä hiuksille, joten jos pesuvälin pidentäminenkään ei auta, niin sulfaatittomalla sampoolla voi pestä hiukset ihan joka päivä.

      Poista
  25. Hei Ellen
    Luuletko että tuo Nutribioticin skin cleanser sopii myös cuperosaiholle? Tilasin kyllä kun suosittelit mutta kiinnostaisi tietää. t. marjastaja53

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvojenpuhdistusaine ei kyllä tee ihmeitä tai suurempia haittoja iholle, eli NutriBioticin putsaria voi kyllä käyttää myös couperosaiholle.

      Poista
  26. Hei Ellen,

    tukeeko iHerb sinnua tässä blogissa antamalla tavaraa ilmaiseksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, iHerb ei tue minua mitenkään tämän blogin sisällön tuottamisessa. Aloin kirjoittaa blogia iHerbin myymistä tuotteista, sillä minulla kertyi käyttökokemuksia niin paljon, että samalla vaivalla kirjoitin ne erilliseen blogiin kuin keskustelufoorumeille. En kyllä panisi pahitteeksi, jos saisinkin ilmaista tavaraa, varsinkin erilaisia Vibram FiveFingersejä voisin testata oikein mielelläni =) ;) :D .

      Terveisin nimimerkillä, *Ostaisin Vibrameja vaikka kuinka monet parit, mutta kun minulla ei ole kaikkiin niihin varaa* :D :D :D

      Poista
  27. Pitäisikös hihkaista hieman iHerbille ;)

    Ihmetteli vain, kun olet ihan ällistyttävän paljonn ostanut sieltä tavaraa :D Siis ihan hyvällä kysyin! Siitä vaan että katsos iHerb saa todella todella hyvää markkinointia kun yksi ihminen käyttää elämästään niin paljon aikaa heidän tuotteisiin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, etten ole ainutlaatuinen ja monet muutkin ostelevat pajon kaikenlaista iHerbistä, sillä valikoima on vaan tajuttoman laaja. Ja yritänhän mie muistakin kuin vain iHerbistä saatavista tuotteista kirjoittaa.

      Poista
  28. Käytit ainakin aiemmin Macaa kuukautis/ovulaatiokipuihin. Oliko se toimivaa kyseiseen vaivaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Macasta oli kyllä apua ovulaatio- ja kuukautiskipuihin, mutta se aiheutti minulle myös suolisto-oireita, jos annos oli liian suuri. Muuten maca oli kyllä ihan hyvä ovulaatiokivun taltuttaja.

      Poista
  29. Hei Ellen
    Oletko vielä käyttänyt tuota Now foodsin glucomannaania. Muistaakseni joskus aiemmin siitä kerroit tässä blokissa mutta onko siitä ollut hyötyä selvästi. Tuleeko hirveän turvottava olo vai muuten vain täysi. Tilasin ja juuri tuli tuo aine. Ajattelin yrittää painonpudotusta mutta en ole vielä ensimmäistäkään ottanut. Auttaakohan se oikeasti vai onko mutua mitä siitä puhutaan. Oletko muuten sitä mieltä että tuohon valmistajaan (siis Now foods) voi luottaa. Kun nyt taas on ollut niin paljon noita juttuja lehdissä ja telkussa näistä ulkoa tuoduista aineista. Tiedänhän minä että tuskin vain näistäkään mitä meillä luontaiskaupoissa on myynnissä kovinkaan montaa on tarkastettu. Ainoastaan pistokokeita varmaan tehdään.

    t. Marjastaja53

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glukomannaani antaa kyllä ihan selvän kylläisyyden tunteen ja useiden tutkimusten siitä on laihduttamisessa oikeasti hyötyä.

      Now Foods on mielestäni oikein luotettava merkki, olen käyttänyt paljon NF:n tuotteita ihan hyvillä mielin.

      Poista
  30. Tervehdys Ellen,
    ja ensiksikin kiitos aivan mielettömästä blogista! Olen saanut ihan mielettömästä vinkkejä ja luulempa että iherb saa minusta vakkari asiakkaan :)

    Luulen että minulla on samanlainen ihotyyppi kuin sinulla (epäpuhdas, öljyinen t-alueelta..) ja hakusessa minulla olisi nyt kosteusvoide kasvoille. Käytän mineraalimeikkipohjaa joten kosteusvoiteen pitäisi soveltua myös siihen, mutta koska sinäkin käytän mineraalipohjia niin kysynkin että mitä kosteusvoidetta käytät? Riisipuuteri+primer komboa pitänee myös kokeilla kun on lähdössä viihteelle...

    Kiitokset jos paljon etukäteen!

    -Pistaasi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojakertoimellinen päivävoide on oikeastaan ainoa voide, jota käytän. Muuten käytän ohutta seerumia tai aloe vera -geelin ja mustakuminaöljyn sekoitusta. Päivävoide (http://www.iherb.com/Devita-Solar-Protective-Moisturizer-SPF-30-2-5-oz-75-ml/21363) ja aloe vera -geeli + öljy -yhdistelmä pitävät hyvin loitolla ihon rasvaisuutta ja ne kaikki käyvät hyvin meikin alle.

      Poista
  31. Hei Ellen
    Muistaakseni olet jossain käänteessä kehunut tuota Now Foodsin Hyaluronihappo seerumia. Muistatko oliko siinä minkälaista tuoksua? Jos ei kovaa tuoksua ainakaan ole, silloin se voisi sopia minullekin. En saa tuosta Iherbin kuvasta selvää onko siinä tuoksua vai ei?
    t. Marjastaja53

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Now Foodsin hyaluronihapposeerumissa on lisättyä tuoksua, joka on mielestäni mieto kukkaistuoksu. Nature's Wayn hyaluronihapposeerumissa taas tuoksuu vähän aikaa laventeli seerumin sisältämän laventelialkoholin takia. Tämä tuote siis kyseessä: http://www.iherb.com/Nature-s-Way-Hydraplenish-Hyaluronic-Acid-Serum-Plus-Vitamin-C-1-fl-oz-30-ml/23583

      Poista
  32. moi! Minulla on luonnonkiharat hiukset ja suoristan niitä päivittäin, mutta heti suoristettuani latvat alkavat taipumaan ja ulkona kihartumaan. Mikä neuvoksi jotta saisin pidettyä ne suorina niin ei tarvitsisi suoristaakkaan niin usein. Käytän tresemmen lämpösuojaa kuiviin hiuksiin ennen suoristamista ja suoristuksen jälkeen goldwellin straight style satin guard kosteussuojasuihketta. Kampaaja laittoi sitä minulle kerran mutta kotona se ei itselaitettuna oikein toimi. Mitkä olisi hyviä tuotteita pitämään hiukset suorina? (kampaamoista ostettavia, en voi tilata netistä.) entä lämpösuojia joissa kosteussuoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin taistelin ennen kihartuvia hiuksiani vastaan suoristamalla hiukset joka aamu ja parhaiten hiukset pysyivät suorina, kun suoristin hiuksiani GHD-suoristusraudalla. Erilaiset mömmöt eivät niinkään vaikuttaneet tulokseen niin paljon kuin laadukas suoristusrauta. Nykyään en enää suorista hiuksiani ja haluan hiusteni olevan mahdollisimman kiharat, joten en valitettavasti osaa sanoa mitkä tuotteet olisivat hyviä pitämään hiukset suorina.

      Poista
  33. Moi,

    mulla on pintakuiva iho. Vähän aknea. Olen mies. Mitä kosteusvoidetta suosittelet? Oisko Iherbissä mitään?

    T: Joel

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DeVitan aurinkosuojallinen kosteusvoide (http://www.iherb.com/Devita-Solar-Protective-Moisturizer-SPF-30-2-5-oz-75-ml/21363) on oikein mainio epäpuhtauksista kärvivälle iholle, sillä voide on kevyttä, se ei tuki, se kosteuttaa hyvin ja pitää ihon rasvaisuutta kurissa. Koska voide sisältää aurinkosuojan, se täytyy pestä pois iltaisin esim. tällä todella hellävaraisella, mutta tehokkaalla kasvojenpuhdistusaineella: http://www.iherb.com/Desert-Essence-Gentle-Nourishing-Organic-Cleanser-Dry-Sensitive-Skin-6-7-fl-oz-195-ml/24157 . Yöksi iholle voisi laittaa 5 % glykolihappovoidetta (http://www.iherb.com/Reviva-Labs-5-Glycolic-Acid-Cream-1-5-oz-42-g/5075), joka kuorii ihoa hellävaraisesti ja siten kuivaa epäpuhtauksia pois.

      Poista
  34. Tsaukki!
    Muistelen lukeneeni täältä joskus jotai ripsienkasvatusohjeita? Mikä niihin auttoikaan? E-vitamiini? Mulla on käytössä Revita Lash, toimii todella, mutta olen myös erittäin tietoinen sen haittavaikutuksista.... Eli luonnollista ripsenkasvatusainetta etsitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ripsiäni kasvatti tai oikeastaan pidensi selvästi silica: http://www.iherb.com/Abkit-Body-Essential-Silica-Caps-with-Calcium-90-VCaps/10186

      Poista
  35. Hei,
    Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Löysin blogisi tuolta Plazan keskustelupalstalta. Itselläni oli nuorena voimakas akne ja olen ehtinyt syömään isotretinoin kuurjeja ainakin kolme tai neljä. Nyt ikää 35 ja akne hellittänyt jo. Pientä näppyä toki aina joskus ilmenee ja mustapäitä ja suurentuneita ihohuokosia löytyy nenän seudulta. Olen ihooni kyllä ihan tyytyväinen, mutta silti kaipaisin sellaista hoitotuotetta joka kirkastaisi ihoa ja tasoittaisi ihon sävyä (plussaa toki jos jokin tuote ehkäisisi myös ikääntymisen merkkejä. Ihoni on rasvainen ja kiiltelyä kasvoissa esiintyy myös ajoittain. Kuorintaa käytän aika ajoin, mutta tuollaiset rakeiset kuorinnat aiheuttavat minulle todella helposti pikkunäppyjä heti seuraavana päivänä.
    Tuolla Plazan keskustelupalstalla oli keskustelua A-vitamiinigeelistä, hyaluronihapposeerumista ja glykolihappovoiteesta ja mantelihapposeerumista. Olisiko noista jokin hyvä minun tarpeeseeni? Kiitokset vaivannäöstäsi jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salisyylihappo kuorintoina sekä kasvovetenä auttaa kirkastamaan rasvoittuvaa ja ikääntyvää ihoa sekä pitämään iän aiheuttamia ihomuutoksia loitolla.

      Poista
  36. Hei! Olen kohta 16v. täyttävä nuori tyttö ja tuossa 2013 maaliskuun alussa huomasin kummallisen ilmiön. Nimittäin minulla alkoi tippua hiuksia juurineen runsaasti. Ensin ajattelin, että no panic, mutta nyt on jo huhtikuu ja minua todellakin stressaa ja pelottaa, että mikähän tässä oikein on , että onko todellakin normaalia tämä. Päänahka hilseilee paljon ja kutisee mielettömästi välillä ja hiuksia tippuu päivän aikana ihan niin, että niitä saa jatkuvasti olla nyppimässä vaatteilta pois. Olen maininnut äidille asiasta, mutta häntä ei kiinnosta. Hän vain huutaa minulle, että sä vaan teet ongelman jostakin mitä ei edes ole. En saa siis yhtään apua perheeltäni. Kävin verikokeissa muutama päivä sitten ja nyt odottelen tuloksia. Suvussani ei ole kaljuuntumista juurikaan, sillä äitini puolelta naisilla ja miehillä vahvat tukat pysyy vanhoihin päiviin asti ja isäni puolella on ohuemmat hiukset, mutta nekin pysyy hyvin päässä ihan vanhaksi asti. Sukutaustojen perusteella minulla ei pitäisi olla kaljuuntumisen perinnöllisyyttä. Hiukset on ohentunut runsaasti siitä mitä ne oli ennen ja vaikka niin ihan täysin kaljuja kohtia ei minulla päässä ole niin kyllä päänahka pilkottaa sieltä täältä selkeästi. Olen itkenyt jo niin monta iltaa ja etsinyt ihan hulluna tietoa netistä, mutta yhtään selkeämpää vastausta en saa. Minun hiustyyppini ei ole paksu, mutta ei mikään ihan ohutkaan (mutta nyt ne on ohentuneet kauheasti) Missä oikein on vika? Elintavoistani sen verran: olen ollut melko alamaissa noin vuoden ajan ja enkä ole juuri ulos nokkaani pistänyt. Käyn kyllä liikkumassa koulun liikkatunneilla ja sisätiloissa hikiliikuntaa toisinaan. Olen n. 173cm ja 56kg, joten ei ylipainoa pitäisi olla? Ruokavalioni on kyllä aika yksipuolinen. Syön koulussa arkipäivisin sen ns. lämpimän aterian ja kotona on vähän mitä sattuu olemaan kaapissa. En käytä juuri maitotuotteita. Juustoa harvoin ja joskus jotain rahkaa, mutta muuten juomana käytän vettä n. 4-5 kupillista päivässä tai kaurajuomaa. Syön vain silloin kun minulla on nälkä. Kaurahiutaleita käytän runsaasti, syö lihaa aina kun sitä on tarjolla ja vihanneksia/hedelmiä joka päivä. Pääni pesen n. joka toinen päivä ja käytän X-tra shampoota. Ennen kampasin hiukseni kun ne olivat hiukan märät, mikä oli virhe. Nyt en enää ole sitä tehnyt vaan annan hiusteni kuivua luonnollisesti ja availen takkuja sormin erittäin hellästi. Minua pelottaa ihan kauheasti, koska en halua menettää pitkiä hiuksiani, jotka yltävät lähes takamukseeni asti. Tahtoisin vain päästä eroon tästä hiustenlähdöstä ja saada hiukset sellaisiksi kuin ne olivat ennenkin. En koskaan ole värjännyt hiuksiani ja vain kaksi kertaa elämässäni olen käyttänyt fööniä/kiharrinta/muotoiluvaahtoa ja ne tapahtuivat viime kesänä. Onko mitään keinoa saada hiustenlähtö/ohentuminen loppumaan ja saada entisten hiuksien paksuus/tuuheus takaisin? Olisi ihanaa saada edes hiukan paremmat hiukset kesäksi. Pyydän hartaasti vastaustasi ja kiitän suuresti jos vaivaudut vastaamaan. T:Melkein toivonsa menettänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset elämänmuutokset, esim. masennus ja stressi, voivat aiheuttaa hiustenlähtöä. Samoin yksipuolinen ja huono ruokavalio, joka ei sisällä tarpeeksi proteiinia, sopivaa määrää hiilareita, hyviä rasvahappoja, paljon vitamiineja sekä mineraaleja. En tiiä käytätkö hormonaalista ehkäisyä, mutta sekin saattaa aiheuttaa hiustenlähtöä. Päänahan kutina ja hilseily johtuvat todennäköisesti huonolaatuisesta sampoosta, joka kannattaakin laittaa vaihtoon ja valita sen tilalle hajusteeton ja sulfaatiton sampoo, joka kosteuttaa päänahkaa. Oikeastaan varmaksi neuvoksi voin sanoa vain, että suuntaa lääkärille, joka voi tarkistuttaa hormonitasot, hemoglobiinin ja kilpirauhasarvot, ettei hiustenlähtö vain johdu mistään elimellisestä viasta.

      Poista
  37. Moikka!

    Mainitsit, että teet itse salisyylikasvovetesi. Mistä ja miten sen valmistat?

    Mitä laktoferriinituotetta käytät?

    Kiitos loistavasta blogista, olen saanut täältä paljon hyväksi osoittautuneita vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmista aiheista olen kirjoittanut jo erillisiä postauksia, löytyvät varmasti haulla ;) .

      Poista
    2. Oh! *facepalm* Sori, olinpas uusavuton. ;-) Kiitos kuitenkin kun viitsit vastata! Aurinkoisempia kevätpäiviä ja iloista mieltä! :-)

      Poista
    3. Eipä mitään :D . Toivottavasti saat apua postauksista, mie ainakin oon todella tyytyväinen siihen salisyylikasvoveteen ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sitä kotkotusta.

      Poista
    4. Katsotaan, tilasin jo jauheen. ;-) Olen käyttänyt Paula's Choicen BHA- ja AHA-tuotteita sekä Reviva Labsin glykolihappovoidetta (toistaiseksi vielä 5 % käytössä, tarkoitus siirtyä tuon loputtua siihen vahvempaan) ja ollut suht tyytyväinen. Etsin kuitenkin jatkuvasti vaihtoehtoja ja lisäksi tykkään itse tekemisestä.

      Poista
    5. Kerrohan sitten mitä tykkäät =) . Kannattaa aloittaa pienellä salisyylihappopitoisuudella ensin, sillä sen mun ohjeen mukainen kasvovesi on tujua ja sopii rasvaiselle/paksulle iholle, joka ei ärsyynny helposti.

      Poista
    6. No niin, nyt on pieni satsi tehtynä tuota salisyylikasvovetta. Jostain syystä en saanut sitä jauhetta millään liukenemaan. Käytin Neo Amiseptia liuotteena ja vaikka kuinka pulloa yritin hölskyttää niin jauhe ei vain liuennut millään. No, tein silti noin 50 ml kasvovettä siitä ja olen sitä käyttänyt, vaikka jauhe tuntuukin kasvoilla pumpulilapulla pyyhittäessä. Sen verran sulovileninvikaa minussa on, että en halunnut heittää sitä pois. ;-) Toistaiseksi olen ollut ihan tyytyväinen tuohonkin, vaikka ei se taidakaan toimia ihan sillä tavalla kuin sen kuuluisi...

      Poista
    7. Joo, sitä salisyylihappojauhetta saa kyllä hölskytellä ihan kymmenminuuttitolkulla, että sen saa liuotettua alkoholiin ihan täysin. Välillä seoksen voi antaa vain olla ja sitten taas vähän ajan pääästä hölskyttää uudelleen. Toivottavasti saat homman toimimaan =) .

      Poista
  38. Hei!

    Minua kiinnoistaisi tietää hopeashampoon käytöstä. Kuinka usein sitä käytetään? Tilasin Fudgen ko. tuotteen. Kaipaisin myös vinkkejä, millaista hoitista sellaisen shampoon kanssa kannattaisi käyttää? Takana on epäonnistunut kampaamokäynti, eikä hiukset kestä uutta värjäystä, joten ajattelin tehdä, mikä tehtävissä on, hopeashampoolla.

    Tämän lisäksi kaipaisin vinkkiä siitä, kuinka usein käytetään syväpuhdistavaa shampoota?

    Kiitos jos ehdit vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopeasampoota voi käyttää niin usein kuin on tarvetta, vaikka joka pesussa, jos hiukset ovat todella kellertävät. Kannattaa kuitenkin huomata, että usein hopeasampoot ovat tavallisia sampoita kuivattavampia, joten hoitoaineen kannattaa olla mahdollisimman kosteuttava ja tehistä/hoitista kannattaa muhittaa usein. Tehiksen sekaan voi lurauttaa suoraväriä, niin samalla hoitokerralla taittaa keltaisuutta pois ja tehohoitaa hiuksia.

      Jos ei läträä paljon öljyjen ja/tai muotoilutuotteiden kanssa, niin syväpuhdistavaa sampoota ei tarvitse käyttää kuin harvakseltaan, mutta jos käyttää runsaasti muotoilutuotteita, niin syväpuhdistavaa sampoota kannattaa käyttää noin kerran kahdessa viikossa. Ja taas tehikset muhimaan syväpuhdistavan sampoon jälkeen, sillä sekin sampoo on tavallista sampoota kuivattavampi.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi!

      Tällainen lause jäi ymmärtämättä: "Tehiksen sekaan voi lurauttaa suoraväriä, niin samalla hoitokerralla taittaa keltaisuutta pois ja tehohoitaa hiuksia"

      Mikä on suojaväri ja mistä sitä saa?

      Poista
  39. Hei Ellen!

    Osaisitko vinkata jotain todella kosteuttavaa silmänympärysvoidetta. Nyt tuntuu ettei oikein mikään riitä....olen käyttänyt kookosöljyä silmänympärysiholla, se on ollut aika hyvä, mitä mieltä olet tästä?
    Minulla on _todella_ tummat silmänaluset joten meikkiä kuluu, ja siksi tätä kosteutta kaipaisin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kookosöljy ei turvota silmänympäryksiäsi tai silmäluomiasi ollenkaan, eikä sekään tunnu kosteuttavan tarpeeksi, niin kosteuttamiseen voisi kokeilla hyluronihapposeerumia (http://www.iherb.com/Nature-s-Way-Hydraplenish-Hyaluronic-Acid-Serum-Plus-Vitamin-C-1-fl-oz-30-ml/23583), jonka päälle voisi laittaa paksua E-vitamiiniöljyä (http://www.iherb.com/Sundown-Naturals-Vitamin-E-Oil-70-000-IU-2-5-fl-oz-75-ml/32925). Hiukan kasvovedestä nihkeälle iholle ensin seerumia, antaa seerumin kuivahtaa vähän ja sitten laittaa silmänalusille vähän tuota öljyä.

      Jos kuitenkin kookosöljy on turvottanut silmänympäryksiäsi ja/tai silmäluomiasi, niin ainakin ainesosien perusteella tämä Devitan silmänympärysvoide on todella kosteuttava: http://www.iherb.com/Devita-Revitalizing-Eye-Lift-Cr-me-1-oz-30-ml/23019

      Poista
    2. Hei taas ja kiitos vastauksistasi!

      En ole huomannut kookosöljyn turvottavan silmänympäryksiäni. Now foodsin hyaluronihappaseerumia löytyykin minulta, mut pistän kyllä kokeiluun tuon Devitan tuotteen. :)
      Mukavaa syksynalkua!

      Poista
  40. Hei Ellen (ja muutkin),

    Minulla on puolipitkät hiukset joita föönasin alkukesään asti. Lopetin föönaamisen (tuntui työläältä ja rasittihan se hiuksiakin), ja kesän aikana ne menivät upeille, korkkiruuvimaisille kiharoille. :) Minulla on taipumus luonnonkiharaan, mutta en muista, ovatko ne koskaan olleet näin kiharat aikuisikäni, n. 20 vuoden aikana (saati lapsuudessa). Shampoona käytin ihan vaan Elvitalia ja hoitoaineina hiuksiin jätettäviä aineita (Biosilkin silk therapy 17 ja Loréalin Mythic Oil). Käytin poishuudeltavaa hoitsikkaa (Elvital) harvoin kesän aikana. Hiusten kasvatusprojektiin käytin biotiinia, silicaa yms. (iherbiltä) vielä lopputalvesta. Purkkien lopputtua pidin taukoa - oon edelleen tauolla, kun en oo laiskuuttani tehnyt tilausta... :)

    Tässä pari viikkoa sitten kävin kampaajalla värjäyttämässä (siis blondaamassa) hukseni, kun tuo juurikasvu oli mielestäni venähtänyt suhteettoman pitkäksi... Samalla vaihdoin shamppooni luonnonmukaiseen Madara-sarjaan, värjätyille hiuksille. Käytän nyt myös saman sarjan poishuudeltavaa hoitsikkaa (vuorotellen värjätyille tarkoitettua sekä Ravitsevaa ja korjaavaa). Lisäksi käytän edellä mainitsemiani hiuksiin jätettäviä hoitoaineita. Ilmeisesti hiukseni vaativat muutaman perukerran Madara-sarjalla nennekuin pesutulos alkaa toimia (ts. ei vedä hiuksiani ihan hampputakkuun kuten ekalla pesukerralla...). Tosin nuo hoitsikat selvittävät takut erittäin hyvin.

    Ja da-daa... Hiukseni eivät jostain syystä mene enää minkäänlaiselle kiharalle :( Ovat suorat ja kuivan oloiset. Mitä luulet, olenko kadottanut kiharani ikuisiksi ajoiksi? Voisiko syy löytyä vaalennuksesta, uudesta shamppoosta/hoitiksesta vai jostakin muusta? Vai oliko nuo korkkiruuvikiharat jokin väliaikainen, hormonaalinen ilmiö...?

    Pahus, kun harvittaa vietävästi noiden kiharoiden menetys. Ne olivat nätit, eikä tarvinut hiuksia laitella. En tosin vieläkään föönaile/suoristele - sen verran laiska oon ja toisaalta haluan pitää hiusteni kunnosta huolta.

    Kiitos, kun jaksoit lukea tänne asti (jos jaksoit... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelen, että syksyyn kääntyvä kylmenevä sää on vienyt kiharuuden mennessään. Kesällä ilman kosteusprosentti on korkeampi ja ainakin minulla hiukset menevät luonnostaan paremmin kiharalle kostealla ja kuumalla säällä/ilmastossa, esimerkiksi matkoilla lämpimiin maihin.

      Ihan varmasti myös tuo hiusten vaalennus on tehnyt oman osansa siinä, että hiukset ovat suorat ja kuivat, sillä vaalennushan kuivattaa ja kuluttaa hiuksia todella paljon.

      Kannattaa yrittää rakennepaikata sekä tehokosteuttaa hiuksia kunnolla ja läträtä hiuksia öljyillä, niin kiharuuskin saattaa taas palata hiuksiin =) . Onneksi hiuksiin saa kiharoita ilman lämpökäsittelyjäkin, esimerkiksi ihan marketeistakin saatavilla kukkapatukoilla tai yön yli viritettävillä nutturakampauksilla.

      Poista
    2. jos laita tehohoidon päähäni tukkani menee vain lievästi laineille. hoidetumpi hius ei kiharru niin paöljoa.

      Poista
  41. Hei,

    Käytän Now Foods, Liquid Multi Gels -momivitamiinia (1 kapseli/pv). Tuosta päiväannoksestani saan tuoteselosteen mukaan B-ryhmän vitamiineja reilusti yli suosituksen. Postasit tuossa äskettäin, että B-ryhmän vitamiinit imeytyvät huonosti suoliston kautta. Mitä luulet, olisiko syytä ottaa vielä lisäksi jotakin B-vitamiinilisää? Olen lähinnä lakto-ovo-vegaani, syön joskus kalaa. Lisäksi käytän D-vitamiinia (Healthy Origins, Vitamin D3, 5,000 IU) ja omegat otan hamppuöljystä ja -rouheesta.

    Kiitos paljon etukäteen vastauksesta ja pirteää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain B12-vitamiini metyylikobalamiinin muodossa imeytyy huonosti suolistossa, mutta todella hyvin suun limakalvoilta. Muut B-ryhmän vitamiinit imeytyvät nieltävän kapselin/tabletin muodossa ihan hyvin ja monivitamiini riittää monilla kattamaan päivittäiset vitamiinitarpeet. Tuota B12-valmistetta kannattaisi kyllä ottaa ihan erillisenä vitamiinina joko imeskelytablettina tai suusuihkeena.

      Poista
  42. Hei!

    Mitä veikkaat. Jos on ruskea tukka, jossa on vaaleita raitoja, jotka ovat kellastuneet, voiko käyttää vahvaa hopeashampoota? Tulevatko ruskeat hiuksetkin jotenkin harmahtaviksi samalla kun keltaisuus lähtee pois vaaleista raidoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähänkään tummempiin hiuksiin hopeasampoo ei kyllä tee mitään, eli voit huoletta yrittää saada raitoja kirkkaammiksi hopeasampoolla. Muista vain kunnon tehis kuivattavan sampoon jälkeen =) .

      Poista
  43. Kiitos, Ellen, ihanasta blogistasi!

    Kirjoitit aikaisemmin Top5-tuotteistasi hiusten- ja ihonhoidossa. Ovatko tuotteeta pysyneet edelleen lempituotteinasi?

    Tilasin monta pakettia suositustesi perusteella, kun nyt lokakuussa ei mene postikulujakaan. Kiitos vielä, että jaat kokemuksiasi! :)

    VastaaPoista
  44. Oletko Ellen tutkiskellut Iherbin monivitamiineja. Onko siellä järkevää monivitamiinivalmistetta jossa ei olisi rautaa ja joka olisi hyvin imeytyvä. Sellainen kiinnostaisi mutta joku tuossa Iherbin keskustelupalstalla ehdotti jotain mutta kävin katsomassa ja listassa oli jotain sieniäkin joten en ehkä kuitenkaan ole sellaisesta kiinnostunut. Jos todella hyvä on sinulla tiedossa niin haluaisin tietää tuotteen nimen.

    VastaaPoista
  45. Moikka Ellen, Ensiksi kiitos mahtavasta blogista!! Olen juuri tämän löytänyt ja takuulla jään vakio lukiaksi. Nyt heti kysymys :) Sulla on paljon erilaisisa suosituksia eri tuotteista mutta osaisitko sanoa ihan tuosta noin vain mistä olisi paras aloittaa kokeilut psorista kärsivälle päänahalle? Mulla on pitkät hiukset jotka muuten suht ok kunnossa paitsi näin talvella tulee inhottava kutiseva ja ruma ihottuma otsalle ja hiusrajaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteuttava ja hajusteeton sampoon olisi paras vaihtoehto, esim. http://www.iherb.com/Thorne-Research-Thorne-Organics-Shampoo-with-Vitamin-E-Unscented-Blend-8-5-fl-oz-251-ml/41519

      Poista
  46. Ehkä hölmö kysymys, mutta mistä tietää, että iHerbissä myytävät luontaistuotteet ovat turvallisia? Ettei niissä ole esimerkiksi raskasmetalleja tai epäpuhtauksia. Riippuu tietysti merkistä, mutta valvotaanko lisäravinteiden tuotantoa mitenkään USAssa?

    VastaaPoista
  47. Haluan löytää täysin luomun/ekon hoitiksen. Shampoon osasin jo itse ostaa, mutta mitä kaikkia aineita hoitiksessa pitää välttää? Shampooksu ostin Flow kosmetiikan palashampoon, mutta heidän hoitoaineensa oli vähän tyyris näin opiskelijabudjetille, varsinkin kun pullo oli vain 100ml...

    VastaaPoista
  48. Syöt kuulemma paljon vitamiineja yms., oletko huomannut lisäravinteista olevan apua hiuksille, iholle tai esim. ryppyjen ennaltaehkäisyyn? Testaat myös paljon kosmetiikkaa, mitä teet kaikille hiustenhoito- ja ihonhoitotuotteille, joita on paljon; käytätkö kaikki itse loppuun vai lahjoitatko tutuille eteenpäin? Mitä mieltä olet kauneuskirurgiasta?

    VastaaPoista
  49. Yritin etsiä iHerbistä a-vitamiinitonta monivitamiinia - laihoin tuloksin. Onko sinulle tullut sellaista vastaan?

    VastaaPoista
  50. Hei! Olisiko ideoita epäpuhtaan leuan alueen hoitoon, vähän koholla olevia mustapäitä, jotka ovat niin tiukassa, etteivät puristamalla meinaa tulla ylös ja satunnaisia finnejä. Leuan alueella myös ihon alla oleva iho epätasainen. Muuten iho onkin sitten niin rutikuiva, kuin olla voi.
    Kikka

    VastaaPoista
  51. Ei ole sitten tullut mieleen mainita, että hyödyt rahallisesti jos joku käyttää koodiasi...

    VastaaPoista