maanantai 6. tammikuuta 2014

Suurenmoisia mineraalipuutereita

EDM:n puuterimainen peiteaine on yksinkertaisuudessaan aivan suurenmoinen. Puuterin INCI on todella simppeli ja tuote peittää samalla erinomaisesti niin tummat silmänaluset kuin epäpuhtaudetkin. Everyday Minerals Concealer Sunlight Color Corrector levittyy iholle tasaisesti, pysyy iholla pitkään, tasoittaa ihon väriä tehokakasti, mutta ei sula, eikä mössöönny iholle. Puuteria voi levittää kasvojen iholle joko pienellä siveltimellä tarvittaviin kohtiin tai esimerkiksi koko poskien alueelle suuremmalla kabukilla. Kummallakin levitystavalla saa hyvän lopputuloksen. Vinkiksi silmänalusten käsittelyyn tällä tuotteella: kannattaa levittää ensin tätä peiteainetta silmänalusille ja sen jälkeen levittää puuterin päälle geelimäistä silmänympärystuotetta. Sillä tavalla lopputuloksesta tulee luonnollisempi ja tavallaan "kosteamman" näköinen.


Kuva iHerbistä.

Saman merkin ihon rasvaisuutta hillitsevä viimeistelypuuteri on myös yksinkertaisuudessaan hieno tuote. Everyday Minerals Face Finishing Powder Sunlight Finishing Dust sisältää ihon rasvaisuutta hyvin hillitsevää maissijauhoa. Olen käyttänyt puuteria meikin alustuspuuterina, en siis meikin viimeistelypuuterina, sillä puuteri toimii todella hyvin myös meikkipohjan alla. Puuteri täyttää melko hyvin suurentuneet ihohuokoset ja iho näyttää siksi tasaisemmalta. Lisäksi puuterissa on hiukan keltaista väriä, niin se tasoittaa ihon väriä ennen meikkipohjankin levitystä. Puuteri selvästi hillitsee ihon rasvoittumista, ainakin meikkipohjan alle levitettynä. Meikkipohjan päälle levitettynä meikin viimeistelypuuterina puuteri saattaa jättää hiukan jauhoisen lopputuloksen, mutta sehän ei kovasti haittaa ainkaan nopeasti rasvoittuvaa ihoa =) .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti