tiistai 16. huhtikuuta 2013

Selvittäviä monitoimituotteita hiuksille

Voin lämpimästi suositella Kinky Curlyn selvittävää hoitista pikahoitiskäyttöön, sillä hoitis selvittää hiukset todella hyvin sekä nopeasti. Vaikka hoitis tuntuu lätsäyttävän hiukset suihkussa ihan järjettömän littaniksi, niin kuivina hiukset ovatkin yllättäen ihan tuuhean ja jämäkän tuntuiset. Hoitiksen koostumus on melko paksua, mutta hoitis levittyy silti hiuksiin helposti. Olen käyttänyt hoitista myös CWC-pesun ensimmäisenä hoitiksena ja siinäkin tehtävässä hoitis suoriutuu hyvin ja hiukset ovat sileät pesun jälkeen.




Ihan samaa tavaraa INCI-listaltaan on Kinky Curlyn jätettävä, eli oikeastaan riittäisi, että ostaa joko tuon selvittävän hoitiksen tai jätettävän, sillä molempia voi käyttää huuhdeltavina ja jätettävinä hoitiksina. Pikahoitista koostumukseltaan hiukan lirumpi jätettävä on mielestäni todella erikoinen, sillä kuivuttuaan hiukseni tuntuvat ihmeellisen mänkkisiltä ja lähmäisiltä, mutta vähän ajan kuluttua jätettävä tuntuu imeytyneen hiuksiin kokonaan, eivätkä hiukset ole enää lähmäisen tuntuiset. Valitettavasti jätettävä ei kuitenkaan anna hiuksilleni kiiltoa tai tee hiuksiani sileiksi.


Kuvat iHerbistä.

Kumpikaan hoitiksista ei sovellu ainakaan minulla kuivien hiusten silotuskäyttöön, sillä kuiviin hiuksiin levittäessä molemmat hoitikset tekevät hiuksistani karheat, takkuiset ja kiillottomat.

Pikaselvitysominaisuuden lisäksi tuotteiden hyvänä puolena on ihanan hedelmäinen tuoksu, joka ei valitettavasti jää hiuksiin leijailemaan kovinkaan voimakkaana. Onpahan kuitenkin käytettäessä kiva nautiskella hyvästä tuoksusta =) .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti