tiistai 6. toukokuuta 2014

Hiusten laminointi, osa 2

Tein aiemmin postauksen tehokkaasta hiusten rakennekäsittelystä, eli hiusten laminoinnista, joka jämäköittää hiuksia ja antaa hiuksille todella hienon kiillon, ja useamman laminointikerran jälkeen olen saanut hiottua käsittelyn tekemistä tehokkaampaan ja kätevämpään suuntaan. Tässä vinkkejäni laminointiseoksen tekemisen helpottamiseksi ja laminoinnin onnistumiseksi.

Olen tehnyt laminointiseokselle vesihauteen keittiön lavuaariin, eli mahdollisimman kuumaa vettä lavuaariin, kulho veteen ja kiehuvaa vettä kulhoon. Sitten liivate kulhossa olevaan kuuman veden sekaan. Olen vatkannut liivatteen tasaiseksi massaksi vispilällä ja sitten lisännyt hoitoaineen seoksen joukkoon, ja taas vatkannut seoksen tasaiseksi. Tämä kaikki kannattaa tehdä nopeasti, ettei seos jäähdy liikaa. Vesihauteen veden kannattaa olla mahdollisimman kuumaa, jotta vesihaude jaksaa pitää seosta kuumana. Seoksesta tulee vispilällä vatkaamalla vaahtomainen, helposti hiuksiin levitettävä massa.

Kun seos on tasainen, olen levittänyt kuuman liivate-hoitisseoksen hiuksiin nopeasti, ettei seos ehdi jäähtyä ja jämähtää. Sitten kylpymyssy päähän ja myssyn päälle pyyhekankaasta tehty turbaani. Sen jälkeen olen lämmittänyt koko päässäni olevaa komeutta föönillä. Föönillä kannattaa lämmittää muhitusrakennelmaa useamman kerran vaikutusajan aikana, sillä lämpö selvästi tehostaa vaikutusta ja hiuksista tulee kiiltävämmät, kun muhitusrakennelmaa jaksaa lämmittää edes kaksi-kolme kertaa kunnolla lämpimäksi.

Tunnin-kahden vaikutusajan jälkeen tavalliseen tapaan huuhtelu, jätettävä hoitoaine ja mahdollinen muotoilu, ja hiukset ovat todella, todella kiiltävät sekä kuohkeat!

1 kommentti:

  1. Kannattaa kokeilla myös blenderiä tai sauvasekoitinta tuon laminointiseoksen tekemisessä :)

    VastaaPoista